Halsion on vuonna 2022 perustettu B2B-myyntiin sekä yrityksen kasvun nostamiseen erikoistunut yritys. Halsion tarjoaa kokonaisvaltaista buustia liiketoimintaan.
Halsionin tarjoama yhdistää laajasti asiakashankinnan palveluita buukkauksesta markkinointiin.
Toimimme Halsionin kumppanina yrityksen perustamisen alkumetreiltä. Lähdimme liikkeelle yritysideasta ja olimme vahvasti mukana konseptin ja brändin rakennuksessa.
Suunnittelimme brändin perustajatiimin vision ympärille erottuvan visuaalisen ilmeen, joka ilmentää uuden yrityksen rohkeutta, freesiä otetta sekä erottuvuutta. Brändi nojaa vahvasti vektorigrafiikkaan ja voimakkaisiin väreihin.
Visuaalisen ilmeen myötä rakensimme yritykselle myös verkkosivut, jotka toistavat Halsionin brändiä. Verkkosivut toteutettiin WordPressillä.
Projektin tavoitteena oli saada uudelle yritykselle vaikuttava sivusto, jotta asiakkaat löytäisivät uuden yrityksen palvelut vaivattomasti.
Halsion
B2B asiakashankinta
Brändäys
Konseptointi
Visuaalinen ilme
Kuvitukset
Web -design
WordPress toteutus
Digimarkkinointi
Halsion (hal·cy·on) on kuningaskalastajasukuun kuuluva lintu. Perinteisten uskomusten mukaan tunnusomaista linnulle on onnellisuus, menestys ja vauraus.
Halsion ravistelee perinteistä B2B-tarjontaa olemalla aiempaa vapaampi ja joustavampi asiakashankinnan kumppani.
Brändin identiteetin ytimessä on arvolupaus “Tuloksellisuutta asiakas edellä”. Tämä lupaus asiakaslähtöisyydestä ja liiketoiminnan nostamisesta seuraavalle tasolle kantaa läpi brändin yrityksen toiminnasta viestintään.
Visuaalinen identiteetti viestii rohkeasta otteesta B2B-asiakashankintaan lähestyttävästi ja pirteästi.
“Yhteistyöprosessi on ollut alusta alkaen sujuvaa. Puimon tiimi on osannut tehdä kokonaisuudesta juuri sen näköisen mitä ajattelin, mutta en itse sanoiksi osannut laittaa.”
Puimo Oy
3294318-5
Kauppaneuvoksentie 8, 00200 Helsinki
+358 40 518 1171
Copyright 2023 ⓒ Puimo Oy, kaikki oikeudet pidätetään